tiistai 10. lokakuuta 2017

Paita pidennetyillä silmukoilla



Nyt on sattunut niin harvinainen tilanne, että olen neulonut kaksi samanlaista neulepaitaa. Ja melkeinpä vielä peräjälkeen, ainoastaan aiemmin esitelty miesten villapaita valmistui välissä. Paidat on  neulottu Novitan Aalto-langasta, joka nyt syksyllä oli poistomyynnissä. Kyseisestä langasta olen jo pidemmän aikaa suunnitellut neulovani itselleni paidan, mallikin valikoitui aika nopeasti tähän Novitan malliin.


Minua kiehtoi paidassa pidennetyt silmukat, joita on helppo neuloa ja mikä parasta työ etenee todella vauhdikkaasti. Yleensä neulon paidat pyörönä, jottei tarvitsisi ommella saumoja, mutta tässä mallissa tein poikkeuksen, koska pidennettyjen silmukoiden välissä on aina oikein neuletta. Ei siis niitä pitkiä ärsyttäviä rivejä nurjia silmukoita!


Sellaisen muutoksen tein ohjeeseen, että neuloin paidasta huomattavasti pidemmän, koska halusin neuleen, jota voin käyttää legginsien kanssa. Oikeastaan paita on jo niin pitkä, että voisi puhua pikemminkin tunikasta, kuin paidasta. Kokoa valitessani arvoin XS:n ja S:n välillä, päädyin S kokoon, mutta kieltämättä XS olisi ollut parempi tässä tapauksessa.  Lanka itsessään oli ihan mukavaa neulottaavaa, vaikka välillä kyllä hieman ärsytti, kun säikeet pääsivät langasta karkailemaan. Lanka on 50% puuvillaa ja 50% akryyliä, joten se tuntuu ihanan pehmeältä päällä. Itse olen käyttänyt paitaa jo jonkin aikaa ja pessyt sen useaan kertaan, mutta paita on pysynyt ihan hyvässä kunnossa. Ainoastaan hihat hieman kutistuivat pesussa.
 


Nyt joku saattaa miettiä: Mutta miksi kaksi samanlaista paitaa? Siitä syystä, että jo omaa paitaa aloittaessani huomasin, että lanka on juuri sen väristä mistä äitini tykkää.Olinkin aivan oikeassa sillä äitini nähdessä keskeneräisen neuleen ensimmäistä kertaa, kuului huokaus: "Ihana, minäkin haluan". Mielelläänhän sitä läheisilleen neuloo, joten neuloin hänelle samanlaisen.

Kiitos Liza-Bethille kuvaajana toimimisesta.

Paita pidennetyillä silmukoilla
Malli: Täältä
Lanka: Novita Aalto Ruusutarha
Langan menekki: 400g

1 kommentti:

  1. Tosi kiva tunika ja aalto lanka on mukavan tuntuista neuloa ja myös päällä

    VastaaPoista