sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Miehen villapaita



Kuluneena perjantaina juhlimme isän 50-vuotis syntymäpäiviä. Halusin antaa isälle syntymäpäivälahjaksi jotain käytännöllistä ja mistä olisi iloa vielä paljon myöhemmin. Luonnollisesti sen kuului olla myös itse tehtyä. Kun Novitan syksyn 2017 lehti ilmestyi, ihastuin takakannessa olleeseen miesten villapaitaan ns revontulipuseeroon. Kyseistä mallia ei kuitenkaan löytynyt tästä syksyn numerosta, mutta pienen muistelun ja etsimisen jälkeen löysin ohjeen Talven 2016 numerosta. Ohje oli tuolloin julkaistu eriväreissä ja korkealla kauluksella. Päädyin neulomaan paidan tuon takakannen kuvan väreissä ja ilman korkeaa kaulusta.


Olen aikaisemmin ollut sitä mieltä, etten ikinä neuloisi 7 veljestä -langasta muuta kuin sukkia, koska kyseinen lanka on niin karheaa ja koska muutamissa neulomissani sukissa se on hyvin pian nyppyyntynyt. Nyt kuitenkin päädyin kokeilemaan seiska veikkaa tähän villapaitaan kahdesta syystä. Ensinnäkin paita tulee käyttöön kovilla pakkasilla, eli vain satunnaisesti. Ja toiseksi paitaa käytetään aluspaidan päällä, eli ei suoraan ihoa vasten. Pääsen nyt tässä samalla tekemään vähän tutkimusta siitä, miten hyvässä kunnossa neule pysyy. Ennen lahjan antamista pesin neuleen jo itse villanpesuaineella pyykkikoneessa. Ainakin tuosta ensimäisesetä pesusta paita selvisi mallikkaasti ja samalla myös hieman pehmeni.


Itse neulomisprojekti vei kolmisen viikkoa aikaa. Paita neulottiin alhaalta ylöspäin, ensin etu- ja takakappale suljettuna neuleena kainaloihin asti. Välillä neulottiin hihat tasona ja sitten koko yläosa taas suljettuna neuleena. Lopuksi ommeltiin hihojen ja kainaloiden saumat. Olen aikaisemmin vältellyt ohjeita, joissa pitää neuloa saumoja, mutta perehdyttyäni erilaisiin saumojen ompelutekniikoihin, on saumojen ompelukin pikku hiljaa alkanut sujumaan. Tässä neuleessa käytin jälkipistosaumaa, ja se mielestäni toimi oikein hyvin. Mikäli haluat enemmän perehtyä erilaisten saumojen ompeluun, käy kurkkaamassa hyvät ohjeet Punomon sivuilta. Kyseinen ohje on vasenkätisille, mutta löydät tarvittaessa artikkelin yläosasta linkin oikeankätisen ohjeeseen.
 

Miehen villapaita
Ohje: Novita Talvi 2016 tai täältä
Lanka: 7 veljestä 
Puikot: 4mm pyöröt