perjantai 30. marraskuuta 2018

Tonttulakkeja

Jos et vielä tiennyt niin minäpä paljastan sinulle, Joulu on ihan  kohta taas täällä. Itse havahduin tähän asiaan parisen viikkoa sitten, kun Facebookin ompeluryhmässä joku etsintäkuulutti joulunpunaisen trikookankaan. Itsekin tuota keskustelua selatessani tajusin, ettei lapsilla varmastikkaan ole sopivan kokoisia tonttulakkeja. Tilasin Nimipyyhkeeltä syvän punaista Vanessa trikoota, joka oli mielestä juuri täydellisen väristä tonttulakkeihin. Ja kerta aletaan tonttulakkeja ompelemaan, on sama lakittaa koko serkuslauma. Lakkien kaavana käytin Jujunan tonttulakki kaavaa





Tytöille tein tonttulakkeihin koristeeksi vaaleanpunaisesta sydän kankaasta rusetit. Omalla esikoisella on lakissa kulkusen lisäksi wishiltä joskus tilaamani karvatupsu, joka on jo hieman kärsinyt, nimittäin tuolla lakilla kerettiin jo yhdet pihapikkujoulut käydä viettämässä kaverin luona. Kummitytön lakkiin tein valkoisesta langasta tupsun.


Meidän 2-vuotiaalle laitoin harmaan wishiltä tilaamani tupsun sekä hand made merkin ja pojan itse valitsemansa sinisen sydämen. On muuten yllättävän hankalaa keksiä pienille pojille sopivia koristeita.


Isompien poikien lakit on sitten pelkillä kulkusilla, kun heillehän ei mitään  ylimääräisiä saanut lakkeihin laittaa. Kivathan ne on lakit noinkin, mutta kun koristelussa vauhtiin pääsin niin olisin oikein mielelläni ommellut lisää merkkejä tai tehnyt lisää tupsuja.


Siinäpä vielä koko kasa. Meidän nuorimmainen jäi vielä ilman tonttulakkia, odottelen ensi viikon neuvolaa, jotta tiedän minkäkokoisen lakin hänelle ompelen. Näillä lakeilla oli hyvä aloittaa joulun valmistelut. Tarkoituksena olisi tehdä osa joululahjoista tänä vuonna itse, joten palaan varmasti niissä asioissa.




torstai 22. marraskuuta 2018

Susia ja työkoneita

Kun olin ostamassa ensimmäisiä trikookankaita lastenvaatteita varten tuli tyttäreltäni toive tunikasta, jossa on susia. Lupasin tuon toiveen silloin toteuttaa, mutta susi aiheisten kankaiden valikoima ei kyllä ollut suuri, susi ei taida olla monenkaan pienen ihmisenalun suosikki eläin. Sampsukalta onneksi löytyi sopivaa susi-trikoota kahdessa eri värissä, oranssi ja minttu, joista tyttäreni valitsi mintun värisen vaihtoehdon.


Kankaan saapuessa meidän 2-vuotias innostui kankaasta niin, että hänenkin oli saatava paita siitä itselleen. Enhän minä ollut osannut varata kangasta niin paljon, että siitä olisi riittänyt molemmille, joten päädyin yhdistämään kankaan mustaan trikooseen. Lopputulos miellytti sekä äitiä että lapsia. Lapsetkaan eivät vielä onneksi ole siinä iässä, että samistelu sisaren kanssa haittaisi. Tytön tunika on tehty PaaPiin Siiri-tunikan kaavalla ja pojan paita on tehty PaaPiin Myyry-paidan kaavalla. Hihat ja helmat on huoliteltu käänteellä ja kaula-aukko kolminkertaisella resorikaitaleella.



Meidän 2-vuotias sai myös itselleen himoitsemastaan työkone-trikoosta tehdyn paidan. Trikoo on ostettu Eurokankaasta, mistä löytyi myös kankaaseen täydellisesti sopivaa sinapinkeltaista resoria. Paidan tein samalla Myyry-paidan kaavalla kuin Susi-paidankin, mutta levensin paitaa, sillä meidän pieni suuri miehemme ei ole mistään siroimmasta päästä. Koska resori kirkasti mielestäni kangasta niin hyvin huolittelin hihat, helman ja kaula-aukon kaksinkertaisella resorikaitaleella.